Uuden vuoden lupaukset jäi vannomatta rakettien paukkeessa. Piti toivotella uutta vuotta kaikille ystäville ja puhua puhelimessa niille, jotka paikalla eivät olleet. Eihän siinä sitten ehtinyt. Eilen olikin sitten aikaa pötköttää sohvalla ja miettiä syntyjä syviä.
Ensin tein perinteiset lupaukset liikkumisesta ja laihtumisesta ja terveellisten elämäntapojen aloittamisesta. Hesejäätelön ja Makuunin karkkisäkin jälkeen kävin pohtimaan, että mitä jos tänä vuonna yrittäisikin vain päästä sinuiksi itsensä kanssa sellaisena kuin on. Ilman että pitää ponnistella ja muuttaa itsensä ulkoisesti. Jos itsestä tuntuu hyvältä käydä uimassa, niin sitten käy. Mutta että ei tavoittelisi liikkumisella yksioikoisesti parempaa ulkonäköä. Parempaa mieltä.
Toisaalta, itselle parempi mieli tulee siitä että tuntee näyttävänsä hyvältä. Mutta mistä löytyy se vipu päästä, että pystyy katsomaan peiliin eikä murehdi koko ajan sitä mitä peilistä näkee? Itsensä katsominen rehellisesti on vaikeaa. Ja kun sanon rehellisesti, tarkoitan että valehtelematta itselleen. Olen itseni suurin kriitikko, en osaa ottaa kohteliaisuuksia tai kauniita sanoja itsestäni vastaan. Näen itseni väärin, enkä ole ihan varma, miten saisin heitettyä mäkeen silmillä olevat vääristävät lasit.
Jos tämän vuoden lupaukseni olisikin opetella katsomaan itseäni lempeämmin ja antaa itselleni anteeksi sen, että en ole yli-ihminen. Enkä voi koskaan ollakaan. Mutta että minussa ei ole mitään vikaa.
Ensin tein perinteiset lupaukset liikkumisesta ja laihtumisesta ja terveellisten elämäntapojen aloittamisesta. Hesejäätelön ja Makuunin karkkisäkin jälkeen kävin pohtimaan, että mitä jos tänä vuonna yrittäisikin vain päästä sinuiksi itsensä kanssa sellaisena kuin on. Ilman että pitää ponnistella ja muuttaa itsensä ulkoisesti. Jos itsestä tuntuu hyvältä käydä uimassa, niin sitten käy. Mutta että ei tavoittelisi liikkumisella yksioikoisesti parempaa ulkonäköä. Parempaa mieltä.
Toisaalta, itselle parempi mieli tulee siitä että tuntee näyttävänsä hyvältä. Mutta mistä löytyy se vipu päästä, että pystyy katsomaan peiliin eikä murehdi koko ajan sitä mitä peilistä näkee? Itsensä katsominen rehellisesti on vaikeaa. Ja kun sanon rehellisesti, tarkoitan että valehtelematta itselleen. Olen itseni suurin kriitikko, en osaa ottaa kohteliaisuuksia tai kauniita sanoja itsestäni vastaan. Näen itseni väärin, enkä ole ihan varma, miten saisin heitettyä mäkeen silmillä olevat vääristävät lasit.
Jos tämän vuoden lupaukseni olisikin opetella katsomaan itseäni lempeämmin ja antaa itselleni anteeksi sen, että en ole yli-ihminen. Enkä voi koskaan ollakaan. Mutta että minussa ei ole mitään vikaa.
2 kommenttia:
Kommentoin kun kukaan muu ei sitä tee. Löysin uuden blogin ja seuraan nyt sitten tätä siinä missä päivityksiä tulee.
Hyvää alkanutta vuotta.
Nyt mä näkisin, että olet asian ytimessä, Sanu rakas. *hali*
Lähetä kommentti