sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Mikä on valehtelua ja mikä ei?

Valehteluksi noin yleisesti ottaen lasketaan se, että tietoisesti johdattaa toista harhaan. Tai siis minä lasken. Jos vaikka joku kysyy että "Olitko eilen baarissa?" ja sanot että "No en tietenkään ollut.". Vaikka tappiin astihan meni ja vähän sen ylikin.

Toisaalta valehtelua voi olla vähän kauniimpaakin. "Anna sun numero, mä soittelen sulle huomenna." Eihän sitä puhelua tule, kumpikin sen tietää. Mutta ei tarvitse sanoa tylysti toiselle että kivakiittihei. Tuo menisi ehkä sitten sellaiseksi valkoiseksi valheeksi. Sellainen valhe joka kerrotaan siksi että toiselle ei tulisi paha mieli. Meistä varmasti jokainen tekee näin.

Mitä sitten on sellainen, kun ei vain kerrota jotain asiaa? Jos ei ole mitään syytä olla kertomattakaan, eli kertominen ei loukkaa ketään. Usein ajatellaan, että kun ei kerrota jotain niin se ei ole sama asia kuin valehtelu. Asia, joka joka tapauksessa selviää toiselle ihmiselle ennemmin tai myöhemmin, on asia jonka voi hyvin kertoa.

En pidä siitä, että minulle valehdellaan. Sanoin tai ilman sanoja.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Koska sitä oppii

Koska sitä oppii seuraavat asiat:
  • aika parantaa kaikki haavat
  • mitään ei voi kiirehtiä, kaikki tapahtuu ajallaan
  • toisten elämä on heidän oma asiansa, joten siihen ei saa eikä kannata puuttua
  • minä en tiedä paremmin
  • kellon torkuttaminen aamulla ei vaan kannata
  • saappaat jalassa käveleminen aiheuttaa pahoja kaatumisia
  • bätmän-laastarit eivät paranna kuin pintahaavat
Toivottavasti pian.