Piilottavatko piilolinssit sielun?

Onni, onnellisuus

Mietin aiemmin, että jos onni tulee pienistä asioista, niin ottavatko silloin pienet asiat päähän enemmän? Luulen osittain löytäneeni vastauksen tuohon pohdintaan. Jos onnistuu saamaan onnen pienistä asioista, pienet asiat eivät harmita yhtään niin paljon. Ja kun pienet asiat eivät harmita yhtään niin paljon, niistä ei enää kasaudu isoja lammikoita harmittavia asioita.

Välillä tuntuu että elämällä ei oikein ole suuntaa, mutta äärettömästi mielenkiintoisia sivukujia. Kannattaako silloin vain poiketa sivukujalle huolimatta siitä, että tuskin pääsee eteenpäin matkallaan? Tuhlaako sitä vain aikaansa mielitekojen toteuttamiseen vai voiko löytää sivukujalta oikopolun onneen?

Tässä lähiaikoina olen löytänyt onnen seuraavista asioista: valokuvien ottamisesta hyvässä seurassa, ystävien kanssa lautapelien pelaamisesta täysin käsittämättömillä huijaussäännöillä, impromestari -kilpailun seuraamisesta, lämpimästä peitosta kun palelsi, vartin pidempään nukkumisesta, omasta mielestä onnistuneen kuvan ottamisesta ja töihin kävelystä kun mp3-soitin pauhaa System of a Downia.

Surua taas on tuottanut, kun paleltaa ja väsyttää ja haluaisi halauksen eikä ketään ole paikalla halausta antamassa.

Mikä on valehtelua ja mikä ei?

Valehteluksi noin yleisesti ottaen lasketaan se, että tietoisesti johdattaa toista harhaan. Tai siis minä lasken. Jos vaikka joku kysyy että "Olitko eilen baarissa?" ja sanot että "No en tietenkään ollut.". Vaikka tappiin astihan meni ja vähän sen ylikin.

Toisaalta valehtelua voi olla vähän kauniimpaakin. "Anna sun numero, mä soittelen sulle huomenna." Eihän sitä puhelua tule, kumpikin sen tietää. Mutta ei tarvitse sanoa tylysti toiselle että kivakiittihei. Tuo menisi ehkä sitten sellaiseksi valkoiseksi valheeksi. Sellainen valhe joka kerrotaan siksi että toiselle ei tulisi paha mieli. Meistä varmasti jokainen tekee näin.

Mitä sitten on sellainen, kun ei vain kerrota jotain asiaa? Jos ei ole mitään syytä olla kertomattakaan, eli kertominen ei loukkaa ketään. Usein ajatellaan, että kun ei kerrota jotain niin se ei ole sama asia kuin valehtelu. Asia, joka joka tapauksessa selviää toiselle ihmiselle ennemmin tai myöhemmin, on asia jonka voi hyvin kertoa.

En pidä siitä, että minulle valehdellaan. Sanoin tai ilman sanoja.

Koska sitä oppii

Koska sitä oppii seuraavat asiat:

• aika parantaa kaikki haavat
• mitään ei voi kiirehtiä, kaikki tapahtuu ajallaan
• toisten elämä on heidän oma asiansa, joten siihen ei saa eikä kannata puuttua
  
• minä en tiedä paremmin
• kellon torkuttaminen aamulla ei vaan kannata
• saappaat jalassa käveleminen aiheuttaa pahoja kaatumisia
• bätmän-laastarit eivät paranna kuin pintahaavat

Toivottavasti pian.

Kisat tulossa, jännitystä ilmassa

Niin se on tämäkin kevät kohta jo siinä kohtaa, että pikkuveljellä on synttärit ja omatkin tulee ja vielä muodostelmajoukkueen loppukisat. Ja Tupsulan vuosijuhlat ja joukkueen kauden päätöskemut ja NääsPeksin sitsit ja ties vaikka mitä. Luulin kyllä ihan oikeasti, että kun valmistuu niin ihanaa kun on iltaisin aikaa itselle eikä tarvitse todellakaan enää harkkatöitä tehdä.

No ei tarvitse harkkatöitä. Mutta tälläkään viikolla ei ole varsinaisesti yhtään vapaailtaa. Kolme iltaa menee luistelun parissa, eilen oli kaksi kokousta päällekkäin ja huomenna pitäisi mennä katsomaan KY:n speksiä. Mutta mikäs tässä, ei ole parempaa kun tehdä ja mennä.

Enää ei ehkä ahdista. Vähän. Mutta tänään alkoi uusi elämä. Saas nähdä kauanko se innostus kestää.

Ahdistus ja tuska ja mitä näitä nyt on

Ympärillä vaan ystävät saa lapsia ja menevät naimisiin. Kiinnittääkö sitä silloin enemmän huomiota siihen että itse jakaa elämänsä itsensä kanssa? Eipä siinä, on ainakin joku omia kokemuksia jakamassa joka taatusti arvostaa niitä kokemuksia ja ymmärtää. Eikä tule riitoja likaisista sukista lattialla (paljon), puoliksi juoduista aamukahvikupeista pitkin asuntoa (monta), villakoiralaumoista (suuria ja useita), yömyöhään venyvistä koneella istumissessioista (joka ilta) tai baarissa käymisistä (harvemmin kai kuitenkin).

Mutta kokeeko sitä olevansa yksin siksi, että muilla menee paremmin? Vaikka usein kaupassa kysytäänkin papereita, niin ei sitä ole enää alle 20. Joidenkin normien mukaan (tai käsitysten) pitäisi olla tässä elämänvaiheessa jo mies ja pari lasta ja työ ja oma asunto ainakin hankinnassa. Ei ihan riitä yksinäiset illat Stumblea hakaten, vuokra-asunto ja ystävien kanssa lumikasoissa riekunta. Kaikenmoista. Pitääkö tästäkin ottaa nyt huoli ja murhe?

Tarhasaappaat

Ilmeisesti Prismasta ostamani Kuoma-merkkiset talvisaappaat ovat suurinta muotia nykyään. Bussissa aamulla oli noin 5 henkilöä, joilla oli samanlaiset saappaat kuin minulla. Jutun juju lienee siinä, että nämä viisi henkilöä olivat noin ehkä viiden vanhoja. Kuuminta hottia tarhaikäisten parissa nuo Kuomat. Tunsin itseni todella aikuiseksi.

The notorious squirrelconcentration

Oletteko koskaan seuranneet oikeasti oravia? Niitten keskittymiskyky näyttää olevan uskomattoman huono, päätellen siitä miten ne sinkoilevat edestakaisin pitkin pihoja. Oma keskittymiskyky on taatusti yhtä mahtava kuin oravilla. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi pitää kotisivujen tekemistä. Joskus syksyllä päätin tehdä itselleni ylettömän upiat kotisivut, joissa piti olla erikseen työosio ja henkilökohtainen osio. No idea oli, kuvia jaksoi nysvätä ja JavaScriptiä kirjoitella. Toteutus jäi vähän puolitiehen ja sitten tulikin jo uusi idea. Ne vanhat sivut ovat edelleen kesken, mutta uusista on taas ylettömän upia suunnitelma. Voi alkaa jännittämään, että

• valmistuvatko ne vanhat koskaan?
• koska keksin taas uuden hienon idean?
• saanko edes tehtyä niitä uudella idealla ajateltuja loppuun asti?
• tai edes aloitettua?

Oravan keskittymiskyky tulee esille monasti myös kotona. Istun sohvan nurkassa, kirjoitan sähköpostia ja keksin että nyt on nälkä. Eikun keittiöön. Keittiössä huomaan pöydällä kirjan ja istun alas lukemaan. Noin viiden minuutin päästä muistan, että jotain täällä piti tehdä täällä keittiössä, mutta en muista mitä. Takaisin sohvalle ja takaraivossa hakkaa että jotain jäi nyt kesken. Ainiin, luistimet piti ottaa kuivumaan laukusta. Luistimet siis kuivumaan ja takaisin koneelle. Ainiin, onkohan tullut uusia ircquoteja? Ei. Jos vaikka menisi suihkuun. Hei, olisikohan joku kirjoitellut Facebookiin jotain? Kas, Sejase on lisännyt uusia kuvia. Ainiin pitikin kirjoittaa se yksi sähköposti. Nälkäkin olisi. Mitähän ruokaa sitä huomenna tekisi. Jos kävisi katsomassa, mitä on ja tekisi oikein ostoslistan. Itseasiassa tarvitsisin kyllä lisää RJ45-kaapelia. Mitähän jos kävisikin verkkokauppa.comissa. Uudet luistimetkin olisi kyllä mahtavat, mitähän tuolla olisi tuolla tarjolla Grafin malleista. Mistähän muuten johtuu, että täällä on kylmä.

Niin. Oravan keskittymiskyky.

Teksti on ommattu Buggielle. ;)

Nauhaongelma ratkaistu

Nauhaongelma selvisi. Löysin sopivahkoa nyöriä ompelukoneliikkeestä. Menee kyllä nörtin maine, jos joutuu ompelukonekaupoissa juoksemaan. Onneksi ostokset pakattiin huomaamattomaan ruskeaan paperipussiin. Ja pääsin illalla jäälle.

Viikonloppuna joukkueeni kisailee Lappeenrannassa, harmittaa vietävästi että en pääse osallistumaan enkä edes katsomaan. Pitää yrittää lähettää tsemppiajatuksia itään päin koko viikonloppu. Eilen pidettiin pukuharjoitukset, ja pari rakasta ystävää tuli katsomaan. Vaikka oma luistelu meni sivustakatsomiseksi pääosin, tuli hyvä mieli joka tapauksessa. Varsinkin siitä, kun ystävät halusivat tulla istumaan kylmään halliin katsomaan mitä minä niin paljon rakastan tehdä. Kiitos siitä heille.

Pieni asia, uskomattomat vaikeudet

Miten ihmeessä on mahdollista, että Tampereen kokoisesta kaupungista ei muka löydy ruskeita luistimennauhoja? Ja ei, en voi pistää luistimiin valkoisia nauhoja. Enkä hokkarinnauhoja, varsinkaan pinkkejä. Enkä sellaisia pikalukollisia. Kangaskauppa ei auttanut. Seuraavaksi kierrokseen sitten harrastekaupat. Eurokankaan myyjä oli kyllä kovin avulias ja koitti keksiä mistä nauhat saisin.

Pitääkö tässä nyt ihan oikeasti tilata nauhat Helsingistä asti? En käsitä. Ei ne nyt niin erikoistavaraa ole. Kiira Korpikin tarvitsee luistimiinsa nauhoja. Mitä jos nauhat menee poikki? Mistä saa uudet? Kuka korvaa kamalat angstit kun ei pääse jäälle? Häh? Missä on yhteiskunnan vastuu, missä on Hannu Karpo!

Voi ihmiset

Uimahalleissa käy kyllä sitten (itseni lisäksi) melkosta sortinsakkia. Muutama asia on jäänyt kyllä ihmetyttämään uintikerroilla, koittakaas joku selittää että miksi jotkut toimivat seuraavilla tavoilla:

• Uimahallin pukuhuoneissa on opastus että "peseydy ennen altaaseen menoa". Mikä siinä on niin vaikeaa ettei siellä suihkussa voi käyttää saippuaa? Ja ennenkaikkea, miksi ei voi pestä sitä tukkaansa? Altaassa on joka kerta aivan satavarmasti joku kuivien hiusten kanssa (ja ne hiukset on taatusti täynnä erilaisia muotoilutuotteita). Uinnin jälkeen samaiset ihmiset sitten käyvät hiuspesulla.
• Miksi niitä meikkejä ei voi pestä pois ennen altaaseen menoa? Miksi ne pitää liottaa sinne uintiveteen?
• Miksi saunassa aina löylykipon viereen menee se, joka ei heitä löylyä?
• Kuntouimareille on yleensä varattu parikin rataa. Onko niin vaikeaa katsoa, että "kas, tuolla radalla mennään tuhatta ja sataa, menenpä sinne koska olen nopea uimari"? Ei tietenkään katsota, vaan mennään sille radalle jossa me ei-niin-nopeat polskimme uimisen ilosta eteenpäin kuka hitaasti ja kuka vielä hitaammin. Ja sitten menee ihan sotkuun koko uinti.
• Miksi vesijuoksupuolella ei voi noudattaa myöskään ohjeita (kaksi rinnakkain, tee tilaa ohituksille)? Mennään keskellä kolme rivissä ja taas muita ottaa päähän.
• Miksi ne naistenpuolella ainakin olevat hiustenkuivaajapömpelit ovat ihan turhia ja tehottomia?
• Miksi suihkuissa vettä tulee liian vähän aikaa ja saa koko ajan olla painamassa sitä nappia että lisää vettä kiitos?

Mutta silti, uinti on kivaa.

Jos...niin?

Jos onnen löytää pienistä asioista, ottavatko pienet asiat päähän enemmän?

Onni on...

Onni on jotain sellaista, mitä kaikki tavoittelevat kovasti. Onnen voi kai saavuttaa vasta sitten, kun sitä ei tavoittele. Olisi siis ehkä helpompaa yrittää miettiä pieniä, jokapäiväisiä asioita, joista saa onnentunteen. Esimerkiksi se, että kotona toimii netti. Tai että saa lounaaksi hyvää ruokaa. Tai että saa tehtyä parhaansa luisteluharjoituksissa.

Uskomatonta, miten voi pientä ihmistä ottaa päähän sitten juuri nämä pikkuasiat. Ihan vain lähes täysin ilman mitään todellisuuspohjaa tämä, että netti ei toimi. Voisihan sitä lähteä vaikka lenkille tai lukea kirjaa jos ei pääse surffaamaan Facebookkia. Itsehän toki valitsen puhelinirkin, valitan kavereille ja tilitän ja käytän kaksi iltaa netin korjaamiseen. Kunnes sitten tuskastun liikaa ja päätän lopulta asentaa koko Ubuntun uusiksi. Ja ainakin toistaiseksi näyttää netti toimivan.

Takaisin siihen onnen tavoitteluun. Jos vaikka sitten ihminen ajattelee, että parisuhde kun vielä olisi, niin sitten olisin onnellinen. Mitäs sitten kun on se parisuhde ja huomaa että ei olekaan onnellisempi kuin ennen? Tai mitä jos pohtii, että isompi palkka niin kyllä sitten on onni. Eikä olekaan? Kyynistyykö siinä sitten ja katkeroituu ja harmaantuu ja silmistä kuolee kaikki elämä? Taidan itse yrittää löytää onnen pienistä asioista.

Siitä, että löytää juuri oikeanlaisen pipon. Sellaisen missä on juuri oikeanlainen tupsu.
Siitä, että voi lähettää ystävällä huonon vitsin ja saa takaisin vielä huonomman vitsin.
Siitä, että ei kaatunut tällä kertaa kotipihassa takamuksilleen jäähallilta tullessa.

Uusi vuosi ja uudet lupaukset

Uuden vuoden lupaukset jäi vannomatta rakettien paukkeessa. Piti toivotella uutta vuotta kaikille ystäville ja puhua puhelimessa niille, jotka paikalla eivät olleet. Eihän siinä sitten ehtinyt. Eilen olikin sitten aikaa pötköttää sohvalla ja miettiä syntyjä syviä.

Ensin tein perinteiset lupaukset liikkumisesta ja laihtumisesta ja terveellisten elämäntapojen aloittamisesta. Hesejäätelön ja Makuunin karkkisäkin jälkeen kävin pohtimaan, että mitä jos tänä vuonna yrittäisikin vain päästä sinuiksi itsensä kanssa sellaisena kuin on. Ilman että pitää ponnistella ja muuttaa itsensä ulkoisesti. Jos itsestä tuntuu hyvältä käydä uimassa, niin sitten käy. Mutta että ei tavoittelisi liikkumisella yksioikoisesti parempaa ulkonäköä. Parempaa mieltä.

Toisaalta, itselle parempi mieli tulee siitä että tuntee näyttävänsä hyvältä. Mutta mistä löytyy se vipu päästä, että pystyy katsomaan peiliin eikä murehdi koko ajan sitä mitä peilistä näkee? Itsensä katsominen rehellisesti on vaikeaa. Ja kun sanon rehellisesti, tarkoitan että valehtelematta itselleen. Olen itseni suurin kriitikko, en osaa ottaa kohteliaisuuksia tai kauniita sanoja itsestäni vastaan. Näen itseni väärin, enkä ole ihan varma, miten saisin heitettyä mäkeen silmillä olevat vääristävät lasit.

Jos tämän vuoden lupaukseni olisikin opetella katsomaan itseäni lempeämmin ja antaa itselleni anteeksi sen, että en ole yli-ihminen. Enkä voi koskaan ollakaan. Mutta että minussa ei ole mitään vikaa.