torstai 24. tammikuuta 2008

The notorious squirrelconcentration

Oletteko koskaan seuranneet oikeasti oravia? Niitten keskittymiskyky näyttää olevan uskomattoman huono, päätellen siitä miten ne sinkoilevat edestakaisin pitkin pihoja. Oma keskittymiskyky on taatusti yhtä mahtava kuin oravilla. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi pitää kotisivujen tekemistä. Joskus syksyllä päätin tehdä itselleni ylettömän upiat kotisivut, joissa piti olla erikseen työosio ja henkilökohtainen osio. No idea oli, kuvia jaksoi nysvätä ja JavaScriptiä kirjoitella. Toteutus jäi vähän puolitiehen ja sitten tulikin jo uusi idea. Ne vanhat sivut ovat edelleen kesken, mutta uusista on taas ylettömän upia suunnitelma. Voi alkaa jännittämään, että
  • valmistuvatko ne vanhat koskaan?
  • koska keksin taas uuden hienon idean?
  • saanko edes tehtyä niitä uudella idealla ajateltuja loppuun asti?
  • tai edes aloitettua?
Oravan keskittymiskyky tulee esille monasti myös kotona. Istun sohvan nurkassa, kirjoitan sähköpostia ja keksin että nyt on nälkä. Eikun keittiöön. Keittiössä huomaan pöydällä kirjan ja istun alas lukemaan. Noin viiden minuutin päästä muistan, että jotain täällä piti tehdä täällä keittiössä, mutta en muista mitä. Takaisin sohvalle ja takaraivossa hakkaa että jotain jäi nyt kesken. Ainiin, luistimet piti ottaa kuivumaan laukusta. Luistimet siis kuivumaan ja takaisin koneelle. Ainiin, onkohan tullut uusia ircquoteja? Ei. Jos vaikka menisi suihkuun. Hei, olisikohan joku kirjoitellut Facebookiin jotain? Kas, Sejase on lisännyt uusia kuvia. Ainiin pitikin kirjoittaa se yksi sähköposti. Nälkäkin olisi. Mitähän ruokaa sitä huomenna tekisi. Jos kävisi katsomassa, mitä on ja tekisi oikein ostoslistan. Itseasiassa tarvitsisin kyllä lisää RJ45-kaapelia. Mitähän jos kävisikin verkkokauppa.comissa. Uudet luistimetkin olisi kyllä mahtavat, mitähän tuolla olisi tuolla tarjolla Grafin malleista. Mistähän muuten johtuu, että täällä on kylmä.

Niin. Oravan keskittymiskyky.

Teksti on ommattu Buggielle. ;)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kulta, suhun voi aina luottaa <3

outo kirjoitti...

Oravan keskittymiskyvystä en tiedä, mutta on hiton rentouttavaa katsoa kun ne pomppii konttorin puutarhassa. Saksassa ei edes kävyt jäädy.

Anonyymi kirjoitti...

Asioita on vaan niin kiva aloittaa mutta ei millään viitsisi saattaa loppuun. Ja sitäpaitsi, se toinen asia joka mieleen aina tulee, on sellainen joka on pitänyt tehdä jo pitkän aikaa. Ja jos ei nyt heti keskeytä kaikkea muuta ja tee sitä niin se jää taas tekemättä.